Tällä trooppisella ja eksoottisella hedelmällä on monta nimeä. Itse en ollut ikinä kuullutkaan yhtäkään näistä ennen baarikurssiani. Kiinnostuin hedelmästä, etsin siitä tietoja ja nyt voin jakaa ne teille :)
Kristoffer Kolumbuksen kerrotaan löytäneen hedelmän, kun hän matkusti Amerikkaan 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa. Laivansa rantauduttua hän oli käskenyt miehistönsä tuoda hänelle jonkin hedelmän. Miehistö toi Kolumbukselle annoonan. Hahah Kolumbus löytää kaiken :D
Hedelmä on alunperin kotoisin Andien ylänkömailta eli Perusta, Ecuadorista, Kolumbiasta ja Chilestä. Toinen alkukoti on Länsi-Intiassa. Suomessa hedelmää saa kaupoista suurinpiirtein marraskuusta maaliskuuhun eli ne ovat sesonkihedelmiä, joita pitää sitten käyttää silloin kun niitä on saatavilla. Suomeen niitä tuodaan muun muassa Espanjasta.
Hedelmä on sadonkorjuun aikaan vihreä, kypsänä ruskea eikä silloin säily kovinkaan pitkään. Se koostuu useista pienistä yhteenkasvaneista hedelmistä, aivan kuin vadelma. Valkoinen hedelmäliha on kermaista ja sisältää melko isoja kiviä. Sanotaan, että hedelmän maku muistuttaa ananasta, banaania ja mansikkaa. Hedelmää voi syödä sellaisenaan, kermavaahdon tai jäätelön kanssa sekä pirtelöissä. Nami! :D
Baarikurssin opettajan custard apple coctail :) |
Valmista ensin juomaan tarvittava seos blenderissä.
Custard apple mix (noin 3-4 coctailille):
- custard apple sosetta 300 g
- kookoskermaa 150 g
- hieman limemehua
Sitten itse juoma :)
2 oz Vodkaa
5 oz custard apple mixiä
1 ½ oz appelsiinimehua (tuoretta)
Lisää custard apple mix, vodka, appelsiinimehu ja kauhallinen jäätä blenderiin. Blendaa. Kaada juoma lasiin ja halutessasi koristele kirsikalla.
Älyttömän hyvää ja helppoa!! :) Tätä haluan tehdä ehdottomasti (sitten kun hedelmät tulevat kauppoihin) ja blenderi onkin ensimmäisenä ostoslistalla kunhan palaan kotiin :D
Ja kun palaat kotiin saat kyllä pitää kotiinpaluujuhlat myös meille sukulaisille, jotta saamme nauttia kaikesta oppimastasi (ainakin juuri tällä baarikurssilla opitut asiat kiinnostaa) ;)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
T: S
Ehdottomasti! Hyvää viikonloppua myös sinne ja paljon terkkuja kaikille! :)
Poista