Ihan lyhykäisesti kerron opintomatkastamme Pohjois-Peruun. Laitan tälläkin kertaa enemmän kuvia kuin tekstiä. Olimme reissussa siis jo kuukausi sitten 16-20.5.2012.
Kävimme reissun aikana erilaisilla arkeologisilla raunioilla, jotka ovat osa Ruta Mochea eli reittiä, johon kuuluu historiallisia paikkoja Moche kulttuurin ajalta. Opintomatkamme oli todella kiva ja näin monia paikkoja, joita en ilman tätä reissua olisi varmastikaan nähnyt. Sain mahdollisuuden tutustua enemmän historiaan ja muinaisiin kulttuureihin. Oppiminen jatkuu vielä, koska sekä turismo sosteniblen että patrimonio culturalin lopputyöt liittyvät matkamme aikana nähtyihin paikkoihin.
|
Vierailimme ensimmäisenä paikassa nimeltä Las Huacas del Sol y de la Luna. |
|
WOW! Miten nämä ovat voineetkin säilyä vuosisatojen ajan! |
Seuraavaksi lähdimme pikkubussillamme matkaan kohti sierraa eli vuoristoa. Edessä olikin sitten hyvin pomppuinen viisituntinen kun noustiin mutaisia ja kuoppaisia serpentiiniteitä ylöspäin vuoristossa kohti Huamachucon kylää, joka sijaitsee noin 3200 metriä merenpinnan yläpuolella. Kyllä huomasi, että noustiin korkeammalle, koska tunsin hieman pahoinvointia ja hengitykseni ei mielestäni ollut normaalia. Onneksi olin ostanut apteekista jotain pillereitä korkeuteen niin otin sitten niitä joka kahdeksas tunti. Saavuttiin kylään illalla, joten käytiin vain katsomassa kaunis pääaukio ja syömässä, jonka jälkeen nukkumaan jääkylmään majapaikkaamme :D
|
Käytiin Huamachucon museossa katsomassa muumioita. |
|
Ihastuin Perun upeaan vuoristoon! |
Aamulla lähdettiin kohti muinaista Marcahuamachucon kaupunkia, joka on 3700 metriä merenpinnan yläpuolella. Kierreltiin paikassa oppaan johdolla ja ihailtiin upeita maisemia sekä kuunneltiin paikan historiaa. Oli ihan mielenkiintoista, mutta kun lähdettiin kävelemään takaisin autolle oltiin jo vähän uupununeita. Korkealla ei tarvitse hirveästi tehdä, että hengästyy. Päästiin kuitenkin takaisin minibussille vihdoin ja lähdettiin laskeutumaan alaspäin. No koettiin siinä sitten hieman jännitystä kun bussista puhkesi rengas ja jouduttiin miettimään ehdimmekö tielle ennen kuin se suljetaan korjaustöiden takia. Kuskimme kuitenkin vaihtoi renkaan nopeasti ja tiekin oli vielä auki, joten matkamme takaisin Trujilloon pystyi alkamaan.
|
Marcahuamachucon raunioita |
|
Matkalla takaisin astuin melkein tän kuolleen iljettävän hämähäkin päälle :( |
|
Ryhmämme :) |
Seuraavana päivänä oli vuorossa kiertelyä Trujillon kaupungissa tutustumassa merkittäviin rakennuksiin ja kahteen eri museoon; lelu- ja modernin taiteen -museoon.
|
Trujillon pääaukio |
|
Yksi rakennuksista, joita kierrettiin. |
|
Lelumuseo |
|
Modernin taiteen museo |
Viimeisenä päivänä oli vuorossa UNESCON punaisella eli vaarassa olevien kulttuuriperintökohteiden listalla oleva savesta rekennettu Chan Chan sekä toinen arkeologinen kohde El Brujo, mistä löydettiin vuonna 2006 kokonaisena, tatuoineineen hyvinsäilynyt naishallitsijan muumio, Señora Cao.
|
Chan Chan |
|
Paikka oli täynnä erilaisia geometrisiä kuvioita ja kuvioita eläimistä. |
|
Tutkimassa El Brujon raunioita oppaamme kanssa. |
|
Käväistiin syömässä Huanchacon kivassa pikkukaupungissa lähellä Trujilloa, joka olisi mukava rantalomakohde :) |
Hieno reissu, parhainta oli ehdottomasti upeat vuoriston maisemat!
Kuulostaa tosi hienolta reissulta, mutta HYI toi hämähäkki!! Oikeesti, aivan järkyttävän kokonen!! :D
VastaaPoista-h
Jep, ja mä vihaan hämähäkkejä. Mietin vaan silloin, että joo toi oli kuollut, mutta tuskin paikan ainoa hämähäkki eli siellä elää useampia tollasia :( Toi ei muutenkaan ollu ainoo mikä nähtiin reissun aikana. Yhessä toisessa paikassa nähtiin kanssa hämis, mutta se ei ollu tollanen karvanen, vähän pienempi, mut sillä oli pitkät jalat.. Yök! :D
Poista